Matkapäiväkirja bysanttilaisessa kulttuurissa luostareiden miehisessä maailmassa

Keskiviikko, 23. toukokuuta 2001. Sukellus luostarielämään.
 

Kuusimiehinen seurueemme nousi kreikkalaisen Ouranoupoliksen kylän satamassa laivaan. Laivalla ensimmäisenä tarkastettiin jokaisen passit ja kulkuluvat, vaikka kuljimme EU-valtion sisällä paikasta toiseen. Olimme menossa Kreikan autonomiseen Athoksen munkkitasavaltaan, joten laivalla ei ollut myöskään yhtään naista. Ryhmäämme kuului viisi suomalaista, kaksi kemistiä, pappi, lääkäri ja sijoitusasiantuntija sekä kuudentena kreikkalaissyntyinen professori Omiros Mavridis. Jäätyään talvella eläkkeelle Dortmundin yliopiston sosiaalipsykologian professorin virasta, hän oli tarjoutunut matkaoppaaksemme. Tarkoituksenamme oli hetkeksi irtautua stressin keskeltä ja toteuttaa henkinen ja ruumiillinen kuntostarttikurssi bysanttilaisen kulttuurin keskellä.

Olimme pari päivää aiemmin tulleet suomalaisella lomalennolla Thessalonikiin, mutta matkamme oli oikeastaan alkanut jo kuukausia aiemmin. Professori Mavridis oli käynnistänyt jo viime vuoden puolella matkavalmistelumme hankkimalla sekä Saksan ortodoksikirkon että Konstantinnopolin ekumeeniselta patriarkaatilta suosituskirjeet meille viidelle ei-ortodoksille (kuva oikealla).

Tarvitsimme vielä paperit thessalonikilaisesta virastosta ja lopuksi aamulla ennen laivan lähtöä Athoksen munkkitasavallan virastosta saimme lupapaperit neljä yötä kestävään oleskeluun  Athoksella. Vain 10 ei-ortodoksia päivässä voi saada kulkuluvan. Kaikkiaan vierailijoita munkkitasavaltaan päästetään päivittäin enintään 120 henkilöä. Vasemmalla kirjoittajan "viisumi" Athokselle.

 

Laivalla on sekalainen joukko miehiä kantamuksineen ja reppuineen. Joitakin munkkeja pitkissä mustissa kaavuissaan istuu kannella, ja eräällä näyttää olevan taiteilijakaupan muovikassi, sisältäen arvatenkin tarvikkeita ikonimaalaukseen. Valtaosa miehistä on pääosin Kreikkalaisia vierailijoita. Laiva kulkee 13 solmun  vauhdilla sinistä Aigeian-merta lokkien seuratessa.

Ensimmäiset luostarit tulevat näkyviin, ja laiva poikkeaa pikaisesti mm. Zografoun, Dochiarioun, Xenofondosin ja Pandeleimonosin luostareiden laitureissa. Matkaajia jää pois kyydistä ja uusia nousee laivaan. Kahden tunnin kuluttua saavumme Dafnin satamaan, missä odottaa kaksi linja-autoa, joihin pakkaudumme kantamuksinemme. Autot jyristävät kuoppaista soratietä noin kymmenen kilometrin matkan Kariekseen, nousten samalla puolen kilometrin korkeudelle meren pinnasta.

Karieksessa jätämme rinkat kadun varteen, ja poikkeamme muutaman sadan metrin päässä olevaan kirkkoon. Kansalaisuutemme selvittyä haetaan kasvimaalta suomalaissyntyinen munkki esittelemään meille kirkkoa. Näin tapaamme heti alkajaisiksi toisen alueella asuvista suomalaisista. Olemme ensimmäiset suomalaiset tänä vuonna, joita hän oli tavannut! Kirkon esittelyn jälkeen meidät ohjataan vierashuoneeseen, ja tuodaan raikasta vettä laseissa. Kulhossa on makeaa loukomia, paikallista marmeladia, joka antaa energiaa matkaajille. Lisävirkistyksenä tarjotaan säilöttyjä kirsikoita,  pienet lasit tsipouroa, paikallista mausteviinaa sekä ihanasti tuoksuvat kupilliset kreikkalaista kahvia.

Isäntämme on iloissaan maanmiehiensä tapaamisesta, ja pyytääkin meitä jäämään aterialle. On helatorstain aatto, ja luostarissa nautitaan pääsiäisen muistoksi juhla-aterian. Munkkien syötyä meille katetaan ruokasaliin lautaset menun sisältäessä friteerattuja herkullisia pieniä kaloja, perunaa, vihanneksia, fetajuustoa ja kananmunia luostarin punaviinin kera ja jälkiruokana pala makeaa kakkua. Vieraanvaraisuus yllättää, kun isäntämme vielä saattaa meitä kappaleen matkaa lähtiessämme jatkamaan matkaa. Varovaisista kyselyistämme huolimatta emme saa vastausta hänen taustaansa tai edes suomalaiseen nimeensä. Munkkilupauksen jälkeen alkaa uusi elämä ja vanha pyyhitään pois.

Omiros hoputtaa meitä rinkkoinemme vauhtiin. On ehdittävä vaikeakulkuisessa maastossa polkuja pitkin vielä kymmenisen kilometriä ensimmäiseen yöpaikkaamme, Karakaloun luostariin ennen iltapalvelusta. Muuten jäisimme ilman iltapalaa. Matkaamme maastossa vuoroin ylös ja vuoroin alas polun puikkelehtiessä metsän siimeksessä. Vaellussauvaa tarvitaan niin nousuissa kuin laskuissakin, eikä vähiten käärmeiden karkottamiseksi kulkureitiltä. Matkalla poikkeamme pikaisesti täyttämässä juomapullot kastanjapuumetsikön ympäröimän Filotheun luostarin pihalla. Luostarilta avautuu vaikuttava näkymä itään merelle.

 

Karakaloussa tapaamme heti luostariin saavuttuamme toisen suomalaisen munkin. Ehdimme  ajoissa, ja pääsemme iltapalveluksen jälkeen iltapalalle. Iltapala koostuu leivästä, kaalista,  purjosipulista ja muista vihanneksista. Ateria nautitaan peltilautasilta ja raikasta vettä on tarjolla peltimukeista. Suomalaismiehellä heräävät lämpimät muistot armeijan aterioista! Vierashuoneet sijaitsevat meren puolella ja majoitustiloista löytyvät myös peseytymistilat. Koko porukkamme pujahtaa puhtaiden lakanoiden väliin yksinkertaisiin sänkyihin jo iltayhdeksältä! Keskellä yötä havahdun hetkeksi kirkon kellojen kutsuessa yöpalvelukseen.

Karakaloun luostarin kirkko.

Luostarin majoitusrakennuksia koristeellisine parvekkeineen.